Journal Intime Plays Jimi Hendrix Vapaat äänet kiertueella 28.9.-11.10.

Trio Journal Intime hurmasi Ultra Music Nightsin yleisön kunnianosoituksellaan Jimi Hendrixille vuoden 2012 Pori Jazzeilla. Tänä syksynä sähäkkä vaskiyhtye palaa Suomeen 13 keikan kiertueelle, joista kahdeksan soitetaan yhdessä suomalaisen Olavi Trion kanssa, esimerkiksi keskiviikkona 1.10. Helsingin  Kanneltalossa.  Perjantaina 3.10.  Journal Intime saa oman näytönpaikan Tampere-talossa.

”Jimi Hendrix ei ollut pelkästään kaikkien aikojen kitaristi, vaan täysin ennakkoluuloton ja intohimoinen musiikillinen seikkailija, joka tavoitteli aina ennenkuulematonta rakentaen samalla kosmista siltaa loputtoman avaruuden ja aikojen takaa kaikuvan bluesin välille. Siksi Jimi olisikin digannut Journal Intimeä, koska ranskalainen torvitrio ymmärtää kaiken tuon, rakastaa Hendrixiä ja nimenomaan vie hänen musiikkinsa uudelle tasolle alkuperäistä matkimatta. Esimakua homman mielikuvituksellisuudesta saa upealta Lips On Fire albumilta (2010).
Yhtyeessä puhaltaa kolme kovaa soittajaa, jotka kaikki kuuluvat ranskalaisten avant-jazzareiden ja improvisoijien kermaan, mutta ovat lionneet mureiksi myös funkin, reggaen, salsan ja afron mehuissa. Kokemusta siis on. ”
Jussi Niemi, Pori Jazz 2012

Journal Intime, Ultra Music Nights – Pori Jazz 2012 / valokuva Maarit Kytöharju

Trumpetisti Sylvain Bardiau, bassosaksofonisti Fred Gastard ja pasuunisti Matthias Mahler perustivat Journal Intimen vuonna 2006.  Siitä lähtien kolmikko on kehittänyt ja hionut yhtyeelle omanlaistaan ilmaisua. Toisen albumin “Lips on Fire” myötä trio on saavuttanut myös laajemman yleisön. Mm. Ranskan rockmusiikin ikoni Jacques Higelin on kutsunut heidät  kiertueilleen.
Trion seurava askel oli vuonna 2012 projekti ”Extension des Feux” (tulien laajennus), johon he kutsuivat kitaristi Marc Ducret’n ja harmonikan soittaja Vincent Peiranin. Heti Suomen kiertueen jälkeen 14.10. Journal Intime ja Marc Ducret kantaesittävät Ducret’n sävellyksen ”Paysage, avec bruits” (maisema, melun kera). Joulukussa 2014 trio kantaesittää Pariisissa Picasso-museon tilaaman mestarimaalarin teosten inspiroiman sävellystyön.
Gastard ja Mahler soittavat Marc Ducret’n Tower projektin eri bändeissä: Pori Jazzeilla  vuonna 2010 soittanut tanskalais-ranskalainen Real Thing #1 -kvintetissä,  Real Thing #3 -sekstetissä (Mahler), sekä kolmen bändin yhdistetyssä isossa orkesterissa Tower-Bridge. Sylvain Bardiau puolestaan on soittanut Ranskan kansallisessa jazzorkesterissa (Orchestre National de Jazz) vuosina 2009-2013. Kaikki kolme ovat soittaneet Suomessa vuosina 2005 ja 2009 kiertäneen La Campagnie des Musiques à Ouirin kanssa. He ovat myös perustaneet oman tanssibändin Le Bal des Faux Frères.

Journal Intime
Sylvain Bardiau trumpetti
Fred Gastard bassosaksofoni
Matthias Mahler
pasuuna

www.triojournalintime.com

Journal intime Plays Jimi Hendrix « Lips on Fire » Suomessa 28.9.-11.10.2014

ti 28.9. Jämsä, Pokura klo 16
ma 29.9. Kerava, Keravan kirjasto klo 18
ti 30.9. Loimaa, Taidetalo klo 19 / myös Olavi Trio
ke 1.10. Helsinki, Kanneltalo / myös Olavi Trio klo 19
to 2.10. Turku, Turun seudun musiikkiopisto klo 19 / myös Olavi Trio
pe 3.10. Tampere-talo, Pieni sali klo19
la 4.10. Joensuu, Teatteriravintolan terassi klo 20 / myös Olavi Trio / järj. Jazzkerho -76 Joensuu
su 5.10. Loviisa, Keskus Centralen klo 18 / myös Olavi Trio
ti 7.10. Orivesi, Oriveden opisto klo 19
ke 8.10. Mänttä, kaupungintalo  klo 19 / järj. Mänttä-Vilppulan Jazz & blues ry
to 9.10. Ylivieska, Akustikka klo 18 / myös Olavi Trio
pe 10.10. Raahe, kruununmakasiinimuseo klo 19 / myös Olavi Trio
la 11.10. Viitasaari, Miekkaniemi klo 19 / myös Olavi Trio

Kiertueen tuotanto: Trio Journal Intime & Vapaat äänet
Kiertuetta tukevat: Institut Francais, AJC, Adami, Spedidam
Olavi Trion kiertue on Suomen Jazzliiton yhteistuotantokiertue.

Lover Man (at the New Morning, Paris)

Journal Intime – Lover Man from Trio Journal Intime on Vimeo.


Torven täydeltä rokkia Pori Jazzin viimeisenä iltana

23.7.2012 12:28  | Helsingin sanomat, verkkolehti
Harri Uusitorppa

Porin Jazzin friikkisirkus Ultra Music loppui lataukseen, jolla olisi voinut valaista puolet Jazzkadusta.
Ultran viimeisen kolmannen illan teema oli rock, joka kutkutti niin, että viiden tunnin veto myytiin loppuun jo ennakkoon. Silti teatterin edessä roikkui peruutusten kärkkyjiä, vaikka luvassa ei ollut sormensa verille soittavaa sähkökitaristia tai kitarisat paljastavaa laulajaa.
Mutta onko se mitään rockia, kun kolme torvea tulkitsee Jimi Hendrixiä. Tai viisi rumpalin johtamaa vaskipuhaltajaa eläytyy toiseen alan ikoniin, Led Zeppeliniin.
Vastaus riippuu tietysti kysyjän ja määrittelijän omista musiikillisista rajoista. Voimasta ja volyymista ei teatterin pienellä näyttämöllä ollut silti vajetta. Eikä testosteronista.
Lähimmäksi rockin vanhaa kapinallista virettä pääsi Hendrixin innoittama ranskalainen Journal Intime (trumpetti, pasuuna, bassosaksofoni) – koska se piti käänteissään riittävää etäisyyttä Hendrixiin alkuperäisiin levytyksiin. Hänen kappaleensa saattoivat kuultaa läpi, mutta eivät enempää kuin voipaperille piirrettyinä ääriviivoina.
Jokainen muusikoista eläytyi vuorollaan myös Hendrixin rooliin. Bassosaksofonisti Frédéric Gastard oli vaikuttavin jylhällä soittimellaan, jonka pörinällä hän pani trion trumpetistinvaarallisen ylileveät lahkeet lepattamaan. (…)

 

Share: